Ammattikorkeakoulumme suunta

March 7, 2018

 

Julkaistu Eparissa

 

Tämä kevät on maakunnan korkeakouluelämälle mielenkiintoinen. SeAMK tiedotti tammikuussa aloittavansa yhdessä Satakunnan ammattikorkeakoulun ja Tampere 3-yhteisössä toimivien korkeakoulujen kanssa selvityksen yhteistyön laajentamiseksi. Selvityksessä on tarkoitus jalostaa erilaisia vaihtoehtoja yhteistyön syventämiseksi ja synergiaetujen saamiseksi.

 

Aikamme henkii jatkuvaa muutosta ja kehittymisen tarvetta, joka haastaa kaikki. Korkeakoulumaailmaa jonkin aikaa läheltä seuranneena pidän tärkeänä, että keskikokoisessa korkeakoulussa, kuten SeAMK, pohditaan erilaisia vaihtoehtoja toteuttaa yhteistyötä muiden korkeakoulujen kanssa.

 

Minua mietityttää selvityksen tiukka aikataulu. Kuinka laajasti vaihtoehtoja ehditään muutamassa kuukaudessa selvittää? Kenties asioita on jo pohdittu etukäteen ja toisaalta voi olla, että konkretiaan ei ole tarkoitus millään muotoa nyt keväällä päästäkään. Oli miten oli, selvityksen tulokset on määrä käsitellä ja jatkotoimenpiteistä päättää jo tulevana kesänä. Toivottavasti SeAMK Oy:n hallituksessa päätöksiä tekevät kuntapoliitikot lukevat esityslistat ja perehtyvät liitteisiin huolella ennen kyseistä kokousta!

 

Sen verran realisti olen, että en selvityksen mannerlaattoja liikuttavan. Täytyy muistaa, että Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun Tampere 3 -työnimeä kantavassa korkeakouluyhteistyössä ollaan vasta pääsemässä käytännön kokeiluihin. Onko Mansessa intoa tässä vaiheessa vetää Seinäjoen ja Satakunnan ammattikorkeakouluja samaan vyyhtiin?

 

Selvityksen kanssa painivien tulisi muistaa se, että mahdolliset muutokset tehdään opiskelijan ja laadukkaan koulutuksen hyväksi. Tämän varmistamiseksi olisi erittäin perusteltua ottaa opiskelijakunta mukaan selvitystyöhön tai ainakin osallistaa ja kuunnella meitä opiskelijoita. Näin on tehty Tampereella ja tulokset ovat olleet erinomaisia. Tämä toteuttaisi myös SeAMK:n visiota olla ’’paras korkeakoulu opiskelijalle’’.

 

Aku Autio

puheenjohtaja

Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta SAMO

Please reload

Viimeisimmät kirjoitukset

September 17, 2019

December 12, 2018

Please reload

Arkisto
Please reload