Leikkauspuuhastelusta perustuloon

November 8, 2017

Eparin kolumni

 

 

Olen opiskelijavaikuttajana suhtautunut hallituksen harjoittamaan koulutuspolitiikkaan välillä yllättävänkin rauhallisesti. Suhtautumistani on selittänyt ymmärrys kotimaan taloudellista tilannetta ja hallituksen kapeaa liikkumavaraa kohtaan. Hallituksen 26.10. tekemä esitys eduskunnalle asumistukilain muuttamisesta on kuitenkin kohtuuton.

 

Opiskelijan kannalta esitys on kohtuuton siksi, että se iskee juuri opiskelijoiden köyhimpään desiiliin – niihin, jotka asuvat yksin pienissä alle 20 neliön soluasunnoissa. Heidän asumistuestaan leikkautuisi ’’osa-asunnon normin käyttöönoton’’ myötä 20 prosenttia. Mikäli esitys hyväksytään, asumistuki alenee tai päättyy kokonaan yli 12 000 asumistukea saavalla, joista valtaosa on opiskelijoita.

 

Surullisinta esityksessä on se, että se ei hurjasti valtion kassaa kartuta, mutta vaikuttaa negatiivisesti monen pienituloisen yksilön toimeentuloon. Lisäksi ratkaisu kannustaisi opiskelijoita muuttamaan kalliimpiin, suurempiin yksiöihin, mikä pahimmillaan lisää valtion asumistukimenoja.

 

Toivottavasti asia otetaan hallituksessa uuteen harkintaan. Opiskelijat ovat osallistuneet taloustalkoisiin jo muutaman sadan miljoonan euron edestä, joten tästä eteenpäin olisi kyllä syytä välttää kaikkein pienituloisimpiin ja ahtaimmin asuviin kohdistuvat leikkaukset.

 

Tukitason heikkeneminen ei edes ole ongelman ydin. Ongelman ydin ovat itse tuet ja niiden muodostama viidakko. Nykysysteemissä tukisummien ja perusteiden pohtimiseen sekä tukien hakemiseen, päättämiseen, valvomiseen ja mahdolliseen takaisinperintään kuluu merkittävästi aikaa ja resursseja.

 

Itse ainakin stressaan asumistukea ja opintotukea hakiessani jatkuvasti, että olenko ilmoittanut tiedot oikein, miten paljon voin tehdä töitä, tuleeko opintopisteitä, mitä tapahtuu jos ilmoitinkin jotain väärin… Voi niitä opiskelukavereita, jotka ovat hakeneet opintorahaa ja tehneet vahingossa liikaa töitä – kyllä valtio työstä muistaa rangaista ja perii saadut tuet jälkikäteen takaisin.

 

Jos suomalainen tukiviidakko kaikkine lillukanvarsineen haluttaisiin aidosti uudistaa, tulisi mennä rohkeasti kohti perustuloa. Tällöin ei opiskelijankaan tarvitsisi jatkuvasti stressata opintopisteiden ja tienaamisen rajojen perään. Voisi keskittyä olennaiseen – itsensä ja yhteiskunnan kehittämiseen.

 

Aku Autio

puheenjohtaja

Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta SAMO

Please reload

Viimeisimmät kirjoitukset

September 17, 2019

December 12, 2018

Please reload

Arkisto
Please reload