17.9.2019

Julkaistu Ilkassa

Maan johdon tärkein tehtävä on pitää perustukset kunnossa ja varmistaa, että talous on kestävällä pohjalla ja asiat kehittyvät tulevien sukupolvien hyväksi. Vai onko?

Samalla kun hallitus purkaa tehtyjä työllisyystoimia ja ripottelee rahaa uusiin pysyvi...

11.4.2019

Kantaani maahanmuuttoon on kyselty paljon. Huolet maahanmuuton ympärillä ovat perusteltuja ja on mielestäni hyvä, että asiaa on käsitelty päivä päivältä yhä analyyttisemmin.

Ihmisten liike maapallolla ei tule loppumaan ja meillä tulee jatkossakin olemaan maahanmuuttaj...

7.4.2019

Koulumaailma on jäänyt keskustelun

jalkoihin näissä eduskuntavaaleissa, vaikka opinahjoissamme on tapahtunut paljon kautta linjan kuluneella vaalikaudella.

Hankerahoituksen, kärkihankkeiden ja kokeilujen takana on opettajien ja opetettavien rajapinta, jonka täytyy pysyä...

30.3.2019

Nykyinen opintotuen tuloraja lukeutuu sarjaan älyttömät työnteon esteet.

Tuhannet opintotukea saavat opiskelijat joutuvat jatkuvasti laskemaan, miten paljon voivat työskennellä. Ja vaikka summia miten pyörittelisi, voi esimerkiksi palkan viivästyminen tai virhe laskelmi...

23.3.2019

Pari sanaa asiasta, jota ilman poliitikot heikosti pystyvät runsaita vaalilupauksiaan lunastamaan.

Jotkut haluavat nykyiseen työllisyyspolitiikkaan muutosta, mutta minä haluan pitää nykyisen suunnan ja vahvistaa kurssia. Kaikki meidän palvelumme ja etuutemme kustannet...

3.3.2019

Allekirjoitin tänään kansalaisaloitteen terapiatakuusta. 
Mistä on kyse?

Pääpiirteittäin aloitteen tavoitteena on parantaa mielenterveyspalveluiden saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta. Terapiatakuu mahdollistaisi tehokkaat perusterveydenhuollon mielenterveyspalvelut j...

Please reload

Viimeaikaisimmat
Please reload

Arkisto
Please reload